Kotisivuja kun tulee muille tehtyä, niin kaipa on asiallista, että jonkinlaiset omatkin löytyvät.
Tarkoituksenani on koota näille sivuille tietoa omista tekemisistäni ja kiinnostukseni kohteista,
joitakin kirjoittamiani juttuja, tärkeiksi kokemieni asioiden lobbausta ja linkkejä hyödyllisiksi kokemilleni sivuistoille. Mietin domain-nimeksi jotain omaperäistä, itseäni kuvaavaa, jotain tarpeeksi abstraktia, joka kävisi myös mahd firman tai yhdistyksen nimeksi toimialasta riippumatta. Stydi (väkevä, vahva, tulinen) oli yritysrekisterissä varattu, styrkka (vahva, vahvuus) tuli sitä sitten korvaamaan vaikkei täyssynonyymi olekaan.
Perhe
Asustan rakkaiden, vaikka välillä niin raivostuttavien teinityttärieni kanssa (s.1995 ja 1996),
tätä nykyä vävykokelaskin on jo talossa vakiokalustoa.
Lasteni isän kanssa olin 1984-1998, sittemmin on ollut kolme vuodesta muutamaan kestänyttä suhdetta
ja nykyisin elelen sinkkuna.
Eläimeni
Eläimet tulevat heti tytärteni jälkeen seuraavina elämäni tärkeysjärjestyksessä :
tällä hetkellä talossa on viisi kissaa ja yksi koira.
Akvaarioiden asukit (kalat ja sukaravut) lasken ehkä enemmän harrastukseksi kuin lemmikeiksi.
Työhistoria
Vaikka penskasta asti olen painanut tauotta duunia, vei 10-vuotisen IT-uran loppumetrit asiakkaiden,
tekijöiden ja johdon kiristyvien tulospaineiden ristivedossa vasta lopullisesti mehut.
Oli surullista luopua ihanista asiakkaistani ja rakkaista työkavereista,
mutta tänä päivänä en ymmärrä, miten edes ehtisin käydä säännöllisissä päivätöissä.
Rebecca West, 1913
I myself have never been able to find out what feminism is; I only know that people call me a feminist whenever I express sentiments that differentiate me from a doormat or a prostitute.
I myself have never been able to find out what feminism is; I only know that people call me a feminist whenever I express sentiments that differentiate me from a doormat or a prostitute.
11/2011 